NäyttelyinfoA

Mielenterveysomaisten keskusliitto –FinFami ja Omaishoitajat ja läheiset -liitto esittelevät valokuvaaja Satu Kemppaisen kuvaamia kuvia yhteisessä valokuvanäyttelyssään. Olen vierelläsi – valokuvanäyttely tuo esille välähdyksiä omaishoitajina toimivien ihmisten arjesta. Näyttelyn kuvien myötä katsojalle tulevat tutuksi omaishoitajuus ja erilaiset omaisena toimimisen tilanteet. Yhteistä kaikille omaisille on vastuunkanto sekä huoli hoidettavasta läheisestä.

Valokuvaaja Satu Kemppainen on kuvannut omaisjärjestöjen yhteisnäyttelyyn kuvia viidestä eri perheestä, joista yksi perheenjäsenistä toimii toisen omaishoitajana. Perheenjäsen on näin paitsi äiti, isä, aviopuoliso tai sisar, mutta myös hoitaja.

Omaishoitajan työ on vaativaa ja sitovaa. Näyttelyn tarkoitus on tuoda esille omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa arkea kuvan keinoin. Ongelmallista on myös se, että osa hoitajista ei saa ollenkaan omaishoidon tukea. Näyttely haluaa muistuttaa, että omaistaan kotona hoitavat säästävät kuntien rahaa miljardeja euroja vuosittain. Säästön ollessa niin suuri, kuntien kannattaisi maksaa omaishoidon tukea nykyistä useammille.

Omaisjärjestöjen kiertävä valokuvanäyttely on esillä vuoden 2015 aikana useassa eri paikassa. Katso tarkempi näyttelyaikataulu täältä.

 

                                                 Mielenterveysomaisten keskusliitto - FinFamin ja Omaishoitajat ja läheiset -liiton yhteinen valokuvanäyttely on tuotettu järjestöjen  yhteishankkeen, Opastavan, toimesta. Näyttely on toteutettu Raha-automaattiyhdistyksen tuella.